Tiedote: TekojenTiistai kannustaa hyviin tekoihin 3.12.

TekojenTiistaita, eli kansainvälistä GivingTuesday-päivää, vietetään tänä vuonna tiistaina 3.12. Teemapäivän tarkoituksena on tuoda vastapainoa jatkuvan kuluttamisen kulttuurille ja muistuttaa ihmisiä antamisen ja yhteisön voimasta. Kampanjaa on Suomessa vietetty vuodesta 2018. Teemapäivään liittyviä tapahtumia on yli 150 maassa.

 

3.12. vietettävän TekojenTiistain ideana on kannustaa ihmisiä hyviin tekoihin. Niitä voivat olla esimerkiksi lahjoittaminen, vapaaehtoistoimintaan osallistuminen, sukulaisen tai ystävän auttaminen tai lähiympäristön siistiminen.


- Vapaaehtoisella auttamisella on todettu olevan monen tasoisia hyvinvointivaikutuksia. Vapaaehtoistyöhön osallistuminen lisää onnellisuuden ja elämän merkityksellisyyden kokemusta, mielen hyvinvointia ja ylipäätään terveyttä. Auttaminen lisää verkottuneisuutta, luottamusta toisiin ja kykyä toimia yhteistyössä, kertoo kaupunkiteologian professori Henrietta Grönlund Helsingin yliopistosta.

 
- Kyseessä on laaja kenttä erilaisia tekoja, joita tehdään vapaaehtoisesti, ilman pakkoa tai palkkiota toisten hyväksi. Vapaaehtoista auttamista ovat arkiset asiat, kuten autokyydin tarjoaminen, lastenhoitoapu tai tuen tarjoaminen vaikeassa elämäntilanteessa olevalle. Järjestäytyneempiä vapaaehtoisen auttamisen muotoja ovat esimerkiksi vapaaehtoistyö ja lahjoittaminen, Grönlund jatkaa.
 

Lähes puolet suomalaisista lahjoittaa rahaa – selvästi vähemmän kuin muissa Pohjoismaissa

 
Vastuullinen Lahjoittaminen ry on selvittänyt vuoden 2024 aikana kansalaisten sekä pk-yritysten asenteita liittyen lahjoittamiseen.
 

Suomalaisista 42 prosenttia kertoo lahjoittavansa rahaa hyväntekeväisyyteen satunnaisesti tai säännöllisesti. Muissa Pohjoismaissa osuus on noin 60 prosenttia. Suosituimmat lahjoittamisen kohteet Suomessa ovat heikoimmassa asemassa olevien auttaminen kotimaassa (38 %), humanitaarinen apu ja katastrofit (21 %) sekä eläinten hyvinvointi (16 %) ja heikoimmassa asemassa olevien auttaminen kehittyvissä maissa (16 %).
 

- Ihmisiä motivoivat lahjoittamaan esimerkiksi henkilökohtaiset syyt, joiden vuoksi halutaan suunnata apua tiettyyn kohteeseen. Ihmisiä motivoi myös halu tehdä maailmasta parempi paikka. Moni kokee auttamisen ja lahjoittamisen velvollisuudekseen, toteaa VaLa ry:n pääsihteeri Pia Tornikoski.
 

Pk-yrityksistä yli puolet (53%) lahjoittaa hyväntekeväisyyteen tai tekee yhteistyötä järjestöjen kanssa. Runsaimmin kokemusta lahjoittamisesta tai yhteistyöstä on kaupan- ja palvelualoilla toimivilla sekä liikevaihdoltaan ja henkilöstömäärältään suurimmilla yrityksillä.