Sponsorointibarometri: Sponsoroinnin markkina-arvo, odotukset, motiivit ja päätöksenteko

Sponsorointi ja tapahtumat SPOT ry:n ja Sponsor Insight:in toteuttama barometri sisältää markkinadataa sponsoroinnista, tapahtumista ja vaikuttajamarkkinoinnista. Barometrissä kerrotaan myös mm. sponsoroinnin trendeistä, odotuksista ja motiiveista. VaLa on koonnut tähän uutiseen sponsoribarometrista tuloksia ja näkökulmia, jotka ovat mielenkiintoisia ja hyödyllisiä yritysyhteistyötä tekeville yleishyödyllisille yhteisöille. Tutustu barometriin kokonaisuudessaan täältä.

 

 

Huom! Sponsorointi on vastikkeellista eli siihen eivät sisälly yritysten järjestöille antamat vastikkeettomat lahjoitukset.

 

 

 

Sponsoribarometrin mukaan sponsoroinnin markkina-arvo on tänä vuonna 302 miljoonaa euroa, mikä on lähes 11 prosenttia korkeampi kuin vuotta aiemmin. Urheilun osuus potista on 191 miljoonaa, kulttuurin 57 miljoonaa ja muiden 54 miljoonaa. Muihin lukeutuu esimerkiksi erilaisia hyväntekeväisyysjärjestöjä. Vuotta aiempaan verrattuna urheilun osuus on kasvanut eniten (13 %). Kulttuurin osuus näyttää kasvaneen 9,6 % ja muiden 3,8 %. Kokonaisbudjettien osalta 59 prosenttia yrityksistä omaa alle 100 000 euron ja 41 prosenttia yli 100 000 euron sponsorointibudjetin.

 

Yrityksiltä kysyttiin barometria varten myös motiiveista tehdä sponsorointia. Viisi merkittävintä motiivia kyselyn perusteella ovat 1. näkyvyys 2. brändin/tuotemerkin vahvistaminen 3. yhteiskuntavastuullisuus 4. myynti 5. tavoiteltava kohderyhmä. Lisäksi yrityksiltä tiedusteltiin, ketkä yrityksessä päättävät sponsoroinneista. Tämä on kysymys, joka on herättänyt keskustelua myös VaLan jäsenissä yritysyhteistyöstä keskusteltaessa. Barometrin mukaan valtaosa yritysten sopimuksista päätetään vähintään johtoryhmätasolla. Tulosten mukaan 50 prosentissa yrityksistä toimitusjohtaja, 34 prosentissa johtoryhmä ja 11 prosentissa hallitus tekee päätökset sponsorointiin liittyen. 

 

Odotusten osalta 52 prosenttia sponsoroinnin kohteista odottaa sponsorituottojensa kasvavan vuonna 2025. Yrityksistä näin vastaa 16 prosenttia. Suurin osa (58 %) yrityksistä uskoo sponsorointinsa pysyvän ennallaan, kun sponsoroinnin kohteista näin uskoo 36 prosenttia. 26 prosenttia yrityksistä uskoo sponsoroinnin vähenevän, kun taas kohteista tähän uskoo vain 12 prosenttia. Kokonaisuudessaan markkinan nähdään jo piristyneen ja kasvun jatkuvan vuonna 2025.