Meta sulkee järjestöjen varainhankinnan alustoillaan 1.7.2024 alkaen

Torstaina 25.4. Facebookin ja Instagramin omistava Meta ilmoitti, että heinäkuun alusta alkaen järjestöjen varainhankintaa ei enää tueta Metan alustoilla Euroopan talousalueella. Metan keräystyökalujen käyttö on heidän mukaansa ollut suhteellisen vähäistä ja on siksi päättänyt poistaa nämä toiminnot.

 



VaLan mielestä päätös merkitsee suurta muutosta järjestöille, jotka ovat käyttäneet Metan alustoja varainhankinnassaan. Alustat ovat olleet tärkeä varainhankintakanava erityisesti monille pienemmille organisaatioille ja keräyksille.


Päätös tarkoittaa, että:

  • Facebookissa ja Instagramissa ei ole jatkossa mahdollista toteuttaa keräyskampanjoita hyödyntämällä Lahjoitus-painiketta, jolla on tähän mennessä voinut ohjata lahjoituksen tekemiseen Metan maksukanavien kautta. 
  • Lahjoita-painiketta voi jatkossakin käyttää niin, että sen kautta ohjataan ihmiset esimerkiksi järjestön omille verkkosivuille tekemään lahjoituksia.
  • työkalujen mahdollistamat tilasto- ja tukilistapalvelut sekä automaattiset kiitos- ja joukkoviestipalvelut eivät ole enää saatavilla. Tämä tarkoittaa, että järjestöillä ei tule enää olemaan pääsyä näiden toimintojen aikaisempiin tietoihin.


Meta on aiemmin ilmoittanut kehittävänsä uusia palveluita, jotta järjestöt voisivat toteuttaa kampanjoita alustoillaan. Tällä hetkellä ei ole tiedossa konkreettisia ehdotuksia siitä, mitä nämä palvelut olisivat. Lisäksi Meta on ilmoittanut kokoavansa tietoja tukeakseen organisaatioita, jotka ovat tehneet varainhankintaa Facebookin tai Instagramin kautta. VaLa tekee Pohjoismaiden sisarjärjestöjen kanssa yhteistyötä pitääkseen järjestöt ajan tasalla Metan suunnitelmista ja muutoksista.


Täältä löydät ajankohtaista käytännön tietoa: Tietoja Metan varainkeruutyökaluja koskevista muutoksista Euroopan talousalueella